Vaasan hovioikeuden tuomio Anneli Auerin tapauksessa menee suoraan suomalaiseen oikeushistoriaan – paitsi tietysti jos korkein oikeus ottaa asian käsiteltäväkseen. Luin tuomion tuoreeltaan ja siitä riittää paljonkin kommentoitavaa. Aloitan ilmeisimmästä havainnosta: tuomitseminen on kovin sattumanvaraista ja perin inhimillistä toimintaa. Näistä jälkimmäinen selittää edellisen.
Päivän Helsin Sanomissa Nordean analyytikko arvioi, että Kreikka eroaa eurosta noin kolmasosan eli 30 %:n todennäköisyydellä. Myös asianajajilta kysellään usein todennäköisyyksiä jutun voittamiselle. Kumpikin kysymys on saman laatuinen ja kumpaankin kysymykseen on vaikea antaa mielekästä vastausta.
Silloin kun lainkäytössä ratkotaan tosiasioita koskevia riitakysymyksiä, kyse on epävarmuuden hallitsemisesta. Kukaan ei koskaan voi varmuudella tietää, mitä tapahtui. Ei edes silloin, kun tekijä tunnustaa. Mutta jätetään filosofiset pohdinnat sikseen. Jos rikoksesta epäilty kiistää syyllisyytensä, tuomioistuin joutuu arvioimaan, jääkö hänen syyllisyydestään järkevää epäilystä.
Oikeusministeriö julkaisi 15.1.2010 arviomuistion “Resursseja säästävä menettely, jossa rikoksen varhainen tunnustaminen voisi läpinäkyvässä menettelyssä johtaa rikoksesta muutoin seuraavaa rangaistusta lievempään rangaistukseen”. Ajatus tunnustuksen palkitsemisesta on otettu ristiriitaisesti vastaan ja etenkin maamme ylimmät laillisuusvalvojat ovat suhtautuneet ehdotukseen huomattavan kriittisesti. Mutta onko “tunnustamis-alea” todella syytä karsastaa? Ei… Read More
