All posts filed under “Asianajajan arki

comment 1

Asianajaja tarvitsee laajan yleissivistyksen

Sunnuntain Hesarissa oli juttu lukiouudistuksesta, jossa haastateltiin lukiolaisia. Yksi peräänkuulutti lisää valinnaisuutta, koska nykymallisessa tutkinnossa hän joutuu opiskelemaan psykologiaa, kemiaa ja fysiikkaa. Näistä ei kuulemma ole hänelle mitään hyötyä, koska hän aikoo lakimieheksi. Väärin. Väärin. Väärin.

comment 0

Oikeudenkäynnin vuosi 2015

Tätä oikeudenkäyntien vuotta hallitsi etenkin loppuvuodesta Aarnion jättiläisoikeudenkäynti. Alkuvuonna puhutti Auerin murhajutussa annettu (ja vihdoin lainvoimaksesi jäänyt) tuomio.  Oikeuspolitiikkaa sävyttivät tuomioistuinlaitokseen kohdistuvat säästöpaineet ja etenkin käräjäoikeusverkoston harventaminen. Oikeustieteen puolella puhuttivat ja kuohittivat erilaiset perustuslakitulkinnat ja perustuslakiasiantuntijat. Mutta mikä oli vuoden tärkein oikeusuutinen?

comment 0

Auerin tapaus todistaa puolustusasianajajan tärkeyden

Anneli Auer vangittiin murhasta epäiltynä 28. syyskuuta vuonna 2009. Tästä alkoi yli kuusi vuotta kestänyt oikeusprosessi, joka tulee jäämään suomalaiseen rikoshistoriaan uskomattomien juonenkäänteidensä vuoksi. Kaikissa näissä käänteissä Auerin tukena on ollut hänen puolustajansa, turkulainen asianajaja Juha Manner.

comment 0

Vastuu painaa asianajajaa

Oikeudenkäynnin molemmat osapuolet uskovat olevansa oikeassa. Asianajajan vastuulla on päämiehensä asian esittäminen niin selkeästi ja ymmärrettävästi, että tuomioistuin voi tehdä asiassa aineellisesti oikean ratkaisun. Se on painava vastuu – erityisesti rikosasioissa.

comment 0

Tukka putkella

Juuri nyt eletään syksyn vauhdikkainta aikaa. Tapahtuu joka rintamalla. Oikeudenkäyntejä. Uusia rekrytointeja. Toimiston kehittämistä. Melkoista vauhdin hurmaa, mutta jostain on tingittävä. Kuten esimerkiksi tästä blogista.

comment 0

Olipa pitkä projekti

Parhaita hetkiä asianajajan työssä on, kun toimeksianto saadaan loppuun hoidettua ja asiakkaalle on saatu aikaiseksi hyvä lopputulos. Sain tänään ilon vahvistaa pitkäaikaiselle asiakkaalleni, että hänen asiansa on tullut loppuun hoidetuksi. Asiakas sai juuri ne korvaukset, joita alun perin lähdettiin hakemaan — mutta kauan se kesti.