comments 2

Erehtyminen on inhimillistä, valtakunnansyyttäjä Nissinen

Valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen oli keskiviikkona korkeimmassa oikeudessa syytteessä virkavelvollisuuden rikkomisesta. Syyte juontaa juurensa syyttäjävirastojen tekemiin koulutushankintoihin. Hankinnat tehtiin Nissisen veljen osaksi omistamalta yhtiöltä ja Nissinen oli päättämässä hankinnoista. Nissinen myöntää tapahtuneen, mutta sanoo sitä vahingoksi. Korkeimmassa oikeudessa oli siten enää kyse siitä, onko kyseessä tahallinen vai tuottamuksellinen virkavelvollisuuden rikkominen. Aiheen ympärillä on kuohunut, mutta mitä tästä kaikesta pitäisi ajatella?

Valtion virkamiehenä Nissinen ei saa osallistua asian käsittelyyn, jos hän on esteellinen. Esteellisyys syntyy mm. silloin, jos virkamiehen sisarukselle tai hänen edustamalleen yhtiölle on odotettavissa asian ratkaisusta erityistä hyötyä tai vahinkoa.

Nissinen on myöntänyt olleensa päätöksenteossa esteellinen, jolloin hän on toiminut virkavelvollisuuksiensa vastaisesti. Tämän jälkeen kyse on enää oikeastaan siitä, oliko Nissisen menettely tahallista vai huolimatonta – molemmat teot ovat rangaistavia.

Nissisen puolustus on peri-ihmillinen: ”en ole tullut ajatelleeksi”. Mutta poistaako ajattelemattomuus tahallisuuden? Siitähän korkeimmassa oikeudessa oli kyse.

Tässä tapauksessa kiellettyä on ollut tietty teko – asian käsitteleminen esteellisenä. Tällaisen teon tahallisuutta arvioidaan siltä kannalta, onko tekijää pidettävä tietoisena esteellisyyden perustavista seikoista. Puhutaan niin sanotusta olosuhdetahallisuudesta.

Koska Nissinen on itse myöntänyt tienneensä siitä, että hänen veljensä on yhtiön osaomistaja peli on sillä selvä. Tämän vuoksi myöskään niitä paljon kohuttuja ”tahallisuustodistajia” ei tarvittu (lue myös Ari Mölsän juttu aiheesta).

No mistä Nissisen puolustuksessa on sitten oikein kyse?

Ylen toimittaja Päivi Happosen liveseurannan mukaan Nissisen asianajaja kiteytti puolustuksen ajatuksen loppulausunnossaan seuraavasti:

”klo 16:06: Nissisen asianajaja: Jos miettii Nissisen omaa kertomaa, kun hän totesi, että kaikkien virkavuosien jälkeen hän olisi tietoisesti ja tahallaan esteelllisyyssäännöksistä välittämättä toiminut näin, niin näin ei varmasti ole. On vain niin, että tietyissä tilanteissa voi jäädä tietyt asiat huomioimatta. Erehtyminen ei ole tahallinen rikos. Jälkeenpäin on hyvä sanoa, että olisi pitänyt ymmärtää.”

Kyse on siis yksinkertaisuudessaan siitä, että konkreettisissa päätöksentekotilanteissa Nissinen ei ole kyennyt ymmärtämään tekonsa oikeudenvastaisuutta. Vahinko on Nissisen mukaan käynyt siinä, että hän on tehnyt teon, joka tarkemmassa analyysissä paljastui lain vastaiseksi

Juridisesti tällainen väite tarkoittaa itse asiassa syyntakeettomuuteen vetoamista. Syyntakeettomuus edellyttää kuitenkin vakavaa tajunnan häiriötä, jonka vuoksi tekijä ei ymmärrä tekonsa tosiasiallista luonnetta tai oikeudenvastaisuutta. Tällaisesta ei tietenkään Nissisen tapauksessa ole kyse.

Jos korkein oikeus hyväksyy Nissisen ajatuksen siitä, että tekoon ei ole liittynyt mitään motiivia vaan hän ei ole yksinkertaisesti mieltänyt rikkovansa esteellisyyssäännöksiä, tämä voidaan huomioida rangaistuksen suuruutta mitattaessa. Jos tällaista ”vahinkoa” pidetään ymmärrettävänä, rangaistus voi olla hyvinkin lievä. Rikosnimikkeeseen sillä ei kuitenkaan pitäisi olla vaikutusta.

Mitä tästä kaikesta pitäisi siis ajatella? Mielestäni ei muuta kuin, että Nissisellä on käynyt vahinko. Hän ei ole konkreettisessa toimintatilanteessa mieltänyt tekevänsä jotain lain vastaista. Sitä ei kannata ottaa liian raskaasti. Tätä sattuu muillekin. Rikoslaki on täynnä sellaisia rikoksia, johon aivan kunnialliset kansalaiset syyllistyvät, kun eivät tule ajatelleeksi mitä heidän tekonsa juridisesti merkitsee.

Erehtyminen on inhimillistä. Valtakunnansyyttäjäkin on ihminen.

 

Edit: Jutun alkuperäisessä versiossa lähdin arvioinnissani rikoslain 3 luvun 6 §:n mukaisesta tahallisuuden määritelmästä. Rikosoikeuden asiantuntijat huomauttivat, että tämän tyyppiseen tunnusmerkistöön ei rikosoikeuden konventioiden mukaan liity rikoslain 3 luvun 6 §:n mukaista seuraustahallisuutta, vaan tahallisuutta arvioidaan ns. olosuhdetahallisuuden kautta. Lopputulos on lähestymistavasta riippumatta täysin sama ja rajanveto teon ja seurauksen välilläkin on häilyvä, koska yleensä kaikki teot ovat myös niitä edeltävien tekojen seurauksia. Mutta olipa mielenkiintoinen keskustelu.

2 Comments

  1. Olavi Koskela

    Jos kolme ammattijuristia ja valtion/apulaisvaltakunnansyyttäjää (Kalske, Rappe ja Lundström) oli huomauttanut Nissiselle jääviyskysymyksestä asiassa, niin on ihan turha tulla puolustusasianajajankaan sönköttämään, että ”tietyissä tilanteissa voi jäädä tietyt asiat huomioimatta.” Paljon todennäköisempää on, että Nissinen on vain katsonut olevansa tuollaisten pikkuseikkojen kuin jääviys yläpuolella.

    Tykkää

Jätä kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s