comment 0

Eduskunnan vierailijarekisteri ei ole lobbarirekisteri

Hesari julkaisi maanantaina jutun siitä, miten eduskunta on aloittanut vierailijatietojen tuhoamisen päivittäin sen jälkeen kun korkein hallinto-oikeus päätti, että vierailijarekisteri on julkinen asiakirja. Asiasta nousi pienehkö Twitter-myrsky, johon huomasin itsekin osallistuneeni.

Taustalla poikkeavat taustaoletukset

Kaikki alkoi siis siitä, kun valtiosääntöoikeuden asiantuntija professori Juha Lavapuro antoi eduskunnan uudelle käytännölle melko ankaran tuomion: ”Pelleilyn makua”.

Tunnen Lavapuron ja pidän häntä erittäin asiantuntevana ja osaavana oikeustieteilijänä. Olin hieman yllättynyt, kun havaitsin olevani hänen kanssaan eri puolilla tässä asiassa. Jäin pohtimaan syitä.

Asiasta käydyn keskustelun perusteella herää vahva epäilys siitä, että

  1. eduskunnan käytäntöä puolustavat ajattelevat ennen kaikkea sitä, että eduskuntatalossa vierailevilla on oikeus yksityisyyteen;
  2. eduskunnan käytäntöä vastustavat näyttävät näkevät vierailijarekisterin keinona valvoa, mitä eduskunnassa tapahtuu. Erityisenä mielenkiinnon kohteena on eduskunnassa vierailevat lobbarit.

Julkisuuslaki suojelee julkisuutta…

Mutta entä sitten se korkeimman hallinto-oikeuden päätös? No siinähän ei asiaa pohdittu lainkaan sen paremmin henkilötietolain tai yksityisyyden suojan näkökulmasta. Korkein hallinto-oikeus arvioi ainoastaan sitä, onko tällainen vierailijarekisteri julkinen asiakirja, jos se on olemassa.

Korkein hallinto-oikeus päätyi siihen, että rekisteri on julkinen asiakirja. Tämä ratkaisu oli varmasti julkisuuslain näkökulmasta aivan oikea.

Ja juuri tämän asiakirjajulkisuuden vuoksi vierailijarekisterin hävittäminen päivittäin on selvästi perusteltu ratkaisu.

…mutta henkilötietolaki suojelee yksityisyyttä

Vierailijarekisteri on siis henkilötietolain tarkoittama henkilörekisteri. Laki suojelee rekisteröityjen yksityisyyttä rajoittamalla henkilörekistereiden käyttöä monin eri tavoin. Erityisen mielenkiintoisia tämän tapauksen osalta ovat kaksi kohtaa:

Henkilötietolain 6 §:n mukaan henkilötietojen käsittelyn tulee olla perusteltua rekisterinpitäjän toiminnan kannalta ja henkilötietojen käsittelyn tarkoitus on määriteltävä etukäteen.

Kun vierailijarekisteri on tarkoitettu eduskunnan kulunvalvontaan, on selvää että kulunvalvontarekisteriä ei saa käyttää lobbarirekisterinä. Se olisi rekisterin käyttötarkoituksen ja siten henkilötietolain 6 §:n vastaista.

Edelleen henkilötietolain 34 §:n henkilörekisteri on hävitettävä, kun se ei ole enää rekisterinpitäjän toiminnan kannalta tarpeellinen.

Kun eduskunnan kulunvalvonta on päivittäisen vierailijarekisterin avulla onnistunut varmistumaan siitä, että kaikki eduskunnassa vierailleet henkilöt ovat poistuneet eduskunnasta, rekisteri ei ole enää kulunvalvonnan kannalta tarpeellinen. Näin ollen se on hävitettävä henkilötietolain 34 §:n nojalla.

Mutta entä ne lobbarit sitten?

Mielestäni demokraattiseen yhteiskuntaan kuuluu, että minä voin vapaasti ja luottamuksellisesti kertoa huolistani kansanedustajalle. Sehän on sitä poliittista osallistumista. Miten muutoin kansanedustajat voisivat edustaa kansaa, jolleivät he saa kansalta palautetta päätettävinä olevista asioista. Sitähän se edustuksellisuus on.

Lobbari-sanalla on ikävä kaiku, mutta lobbarihan on vähän niin kuin asianajaja. Ammattilainen, joka on palkattu edistämään asiakkaan asiaa. Se, jolla ei itse ole tarvittavia kontakteja, verkostoja, mainetta ja ulosantia voi saada sanansa kuuluviin hankkimalla itselleen apua. Ei siinä lähtökohtaisesti ole mitään pahaa.

Tietenkin lobbareiden on toimittava eettisesti.

Jos lobbareiden ja poliitikkojen yhteydenpitoa tai ”lobbarietiikkaa” halutaan valvoa, se tulee järjestää tämän tavoitteen kannalta tarkoituksenmukaisella tavalla. Sellaisella tavalla, jossa valvonta oikeasti kohdistuu lobbareihin eikä kohdista tarpeetonta valvontaa tämän henkilöpiirin ulkopuolisiin henkilöihin.

Ja ennen lobbareiden valvonnan aloittamista on syytä käydä kriittinen keskustelu siitä, mitkä ovat valvonnan hyväksyttävät tavoitteet ja miten nämä tavoitteet saavutetaan tavalla, joka ei vaikeuta kansalaisten osallistumista poliittiseen prosessiin.

Kuva: Markku Ulander / Lehtikuva / Eduskunta

Jätä kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s