comments 2

Asianajo – Rahastustako?

Olen varsin usein omia palveluita markkinoidessani törmännyt käsitykseen, että tarjoamani palvelun eli asianajon arvoa vähentää se, että teen työtäni maksua vastaan. Puhutaan ”rahastuksesta”. Mitä se on? Ja onko asianajo ”rahastusta”?

Stereotypia rahastavasta asianajajasta on varmaan yhtä vanha kuin itse ammatti. Mutta mitä se rahastaminen oikein tarkoittaa?

Jos rahastaminen tarkoittaa työn tekemistä korvausta vastaan, niin silloinhan jokainen yrittäjä rahastaa asiakkaitaan ja jokainen työntekijä rahastaa työnantajaansa. Korvausta vastaan työskenteleminen ei ole vain asianajajien yksinoikeus.

On tietenkin selvää, että korvauksen saaminen työstä – myös asianajotyöstä – on välttämätöntä. Jos työstä ei saisi korvausta, se olisi harrastus. Ja kallis harrastus olisikin. Silloin ansiotulot pitäisi hankkia jollain muulla tavalla. Rahastamista ei pääse pakoon jos aikoo elää markkinataloudessa.

Suomessa on perinteisesti erittäin laajat ja laadukkaat julkiset palvelut. Ehkä asianajajien rahastamista moittivat kriitikot ajattelevat, että on jotenkin väärin ansaita laskuttamalla apua tarvitsevia. Että asianajopalveluiden tulisi olla samanlainen julkinen palvelu kuin terveydenhuollon.

Itse asiassa meillä on myös julkisena palveluna tarjottavaa asianajoa – oikeusapua.

Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että oikeusapua laajennettaisiin. Mutta eihän palvelu muutu ilmaiseksi, vaikka se olisikin ns. julkinen palvelu. Tällöin palvelun rahoitus kerätään veroina ja asiakas menettää välittömän kontrollin rahoihinsa.

Ottaen huomioon julkisen talouden haasteet, oikeusavun laajentumista lienee turha odottaa.

Mutta palatakseni asiaan. Asianajaja siis työskentelee auttaakseen asiakasta saavuttamaan jonkin päämäärän, jota asiakas pitää tavoittelemisen arvoisena. Jos työ on asiakkaalle tekemisen arvoinen, toki myös työmies on palkkansa ansainnut. Samalla logiikalla toimivat kaikkien alojen ammattilaiset muurarista taidemaalariin.

Todellista ”rahastamista” on (alasta riippumatta) se, että asiakas ei saa rahoilleen käypää vastinetta. Jos palkkaamasi ammattilainen on kiinnostuneempi rahoistasi kuin auttamisestasi, kannattaa alkaa etsiä toista palveluntarjoajaa.

2 Comments

  1. Anonyymi

    Tietenkään asioiden ajaminen ei palveluna sinänsä ole välttämättä rahastamista. On kuitenkin kaksi asiaa jotka luovat tällaista kuvaa työstänne:

    1) Lait tehdään (yleensä asianajajataustaisten ihmisten toimesta) niin monimutkaisiksi, että maallikon on hankala puolustaa itse oikeuksiaan. Usein lakimuutoksista jää sellainen maku, että ne on tehty ainoastaan tuottamaan lisää töitä asianajajille. Jotenkin yksinkertaisistakin asioista tehdään kovin monimutkaisia. Tämä ei tietysti ole yksityisen, erillisenä toimijana työskentelevän asianajajan syytä, mutta ihmisillä on tapana yleistää.

    2) Asianajajien palkat ovat kohtuullisen korkeat verrattuna oikeastaan kaikkiin muihin vastaavaa koulutusta vaativiin töihin paitsi ehkä lääkäreihin. Tämä johtuu todennäköisesti siitä että asianajajien kokonaismäärää yhteiskunnassa pidetään keinotekoisesti matalana rajoittamalla oikeustieteellisten tiedekuntien sisäänpääsymääriä. Jos asianajajia valmistuisikin yhtäkkiä tuplasti enemmän, kilpailu pudottaisi asianajajien palkkoja huomattavasti. Ei voida myöskään argumentoida että asianajajan työ nyt on niin vaikeaa että sinne ei voi ketä sattuu ottaa; oikeustieteellisillä laitoksilla on Suomen korkeimmat sisäänpääsyrajat. En suostu uskomaan että asianajajan työ vaatii niin paljon enemmän kuin esimerkiksi diplomi-insinöörin tai tilastotieteilijän työ.

    Kumpikaan näistä kohdista ei ole yksittäisen asiajanajan syytä, vaan enneminkin koko alaa ympäröivä kulttuuri ja säännöt ovat sellaisia että toiminnasta kokonaisuutena jää rahastuksen maku ainakin maallikoille.

    Tykkää

    • Kiitos erinomaisesta kommentista. Vastaan tähän näihin pointteihin, koska jos mielikuva on tämä, niin se perustuu ainakin osin vääriin tietoihin.

      1) Lainsäädäntö monimutkaistuu jatkuvasti, mutta se ei tosiaankaan ole meidän asianajajien vika. Lait valmistellaan ministeriöissä lainvalmistelijoiden toimesta. Tiedossani ei ole yhtään asianajajataustaista virkamiestä. Lainvalmistelijat ovat yleensä ministeriöiden omia ”kasvatteja”. Viime kädessä vastuu lainsäädännön monimutkaistumisesta kuuluu tietysti poliitikoille, jotka lait säätävät. Jos asianajajia kuullaan asiantuntijoina, me yritämme yleensä tuoda esille niiden tahojen näkökulmaa, jotka joutuvat lainsäädäntöä noudattamaan.

      2) Tarkistin edellisestä asianajajatutkimuksesta vuodelta 2012, että vastaajien kokonaisansioiden mediaani oli 78.000 euroa. Tosiasia vain on se, että asianajajan työ on vaikeaa ja vaativaa eli raha ei tule ”helposti” – jos se olisi helppoa, kyllähän tulijoita olisi. Vain noin 10 % Suomen lakimiehistä toimii asianajajina, joten potentiaalisia tekijöitä kyllä olisi.

      Tykkää

Jätä kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s