comments 3

Väärä aivovammadiagnoosi vai näkemysero?

Valtiokonttorin ylilääkäri Janne Leinonen väitti viime viikolla A-Studiossa, että Validiassa on asetettu satoja virheellisiä aivovammadiagnooseja. Väite on herättänyt suurta huomiota ja jopa järkytystä. Mielestäni Leinosen väite on paljon vähemmän dramaattinen kuin miltä se kuulostaa. Se kertoo paljon enemmän väitteen esittäjän omista arvoista ja asenteista kuin Validian lääkäreiden ammattitaidosta.

Aivovamma todetaan selkeiden kriteerien perusteella

Keskustelun kohteena on ns. diffuusi aksonivaurio eli laaja-alainen aivojen hermosolujen viejähaarakkeiden vamma. Siis solutason vamma. Sellaista ei voi havaita tarkimmallakaan magneettikuvalla ja siksi sen diagnosoiminen on vaikeaa ja diagnoosit kiistanalaisia.

Aivovamman toteaminen perustuu tietyille, lääkäreitten sopimille kriteereille. Suomessa noudatetun aivovammojen käypä hoito -suosituksen mukaan aivovammaan tulee määritelmän mukaan liittyä päähän kohdistuneen trauman aiheuttamana ainakin joku seuraavista:

  • minkä tahansa pituinen tajunnan menetys
  • millainen tahansa muistin menetys, joka koskee vammaa välittömästi edeltäneitä tai seuraavia tapahtumia
  • mikä tahansa henkisen toimintakyvyn muutos (esimerkiksi ”pökertyminen”, desorientaatio, sekavuus) vammautumisen yhteydessä tai
  • paikallista aivovauriota osoittava neurologinen oire tai löydös, joka voi olla ohimenevä tai pysyvä
  • osoitukseksi riittää myös aivojen kuvantamistutkimuksissa todettava vammamuutos.

Kun Leinonen puhui virheellisistä aivovammadiagnooseista, hän tuskin tarkoitti, että joku Validian lääkäreistä olisi asettanut aivovammadiagnoosin edellä mainittujen kriteerien vastaisesti.

Mutta täyttyvätkö aivovammakriteerit?

Koska aivovammaa ei voi todeta suoraan, aivovamman olemassaoloa koskeva erimielisyys kohdistuu käytännössä siihen täyttyykö jokin vammakriteereistä.

Aivovammat eivät synny laboratoriossa vaan käytännön elämässä. Tieto aivovammakriteerin olemassaolosta perustuu kulloinkin saatavilla olevaan näyttöön, jonka vakuuttavuus vaihtelee suuresti. Jos esimerkiksi henkilö kaatuu yksin metsässä ja on tajuttomana, siitä ei ole muuta näyttöä kuin henkilön oma sana. Hoitava lääkäri yleensä uskoo tällaisen kertomuksen, mutta vakuutuslääkäri ei.

Toisaalta suurin osa aivovammoista on lieviä eikä niistä jää pysyvää haittaa. Jos henkilöllä on aivovamman jälkeen aivovamman jälkitilaan sopivia oireita, se ei vielä automaattisesti tarkoita, että henkilöllä olisi aivovamman jälkitila. Vastaavia oireita voi aiheutua muistakin syistä. Sen vuoksi aivovammariidoissa ollaan yleensä eri mieltä aivovamman syntymisen lisäksi ns. erotusdiagnostiikasta eli siitä, mistä vammautuneen oireet lopulta johtuvat. Jos esimerkiksi henkilöllä on historiassaan lievää masennusta, hoitavan lääkärin mielestä masennus ei selitä nykyoireita, mutta vakuutuslääkärin käsitys on monesti toinen.

Kun Leinonen väitti, että Validiassa on asetettu virheellinen aivovammadiagnoosi, hän luultavasti tarkoitti sitä, että aivovammadiagnoosi on asetettu, vaikka hänen mielestään aivovamman kriteerien täyttymisestä ei ole riittävää näyttöä. Tai että potilaan oireet on selitetty aivovamman jälkitilalla, vaikka hänen mielestään niille olisi ollut jokin todennäköisempi syy.

Lääkäreidenkin näkemyserot ratkaistaan tuomioistuimessa

Olipa kyse kummasta tahansa tilanteesta, tässä vaiheessa on syytä muistaa että lääketiede ei ole eksakti tiede, vaan kumpikin edellä mainituista kysymyksistä on arvostusten ja niihin perustuvien arvioiden varainen. Nämä ovat siis niitä normaaleja näyttöerimielisyyksiä, joita tuomioistuimissamme ratkotaan päivittäin.

Vaikka Leinonen kritisoi aivovamma-asioiden käsittelyä tuomioistuimessa, on syytä muistaa, että demokraattisessa yhteiskunnassa tämän kaltaisten näkemyserojen ratkaiseminen kuuluu nimenomaan erimielisyyksien ratkaisemisen ammattilaisille – siis tuomareille.

Validian (entisten) neurologien ammattitaitoa ei siis ole syytä epäillä sen vuoksi, että vakuutuslääkäreillä on erilainen näkemys vaikeasti diagnosoitavan vamman olemassaolosta. Päin vastoin, tällainen erimielisyys on luonnollista. Se olisi kummallista, jos vakuutusyhtiön rahoja vahtivat vakuutuslääkärit olisivat samaa mieltä kaikista hoitavien lääkäreiden diagnooseista.

3 Comments

  1. Joku Toinen

    Heh, kai minulla sitten on aivovamma. 19-vuotiaana auto törmäsi minuun (polkupyörällä) ja kahden viikon päästä päästäni poistettiin ylimääräiset veret (temporaalinen epiduraalihematooma), ja saatoin tulla tajuihini. Oppimiskykyni kyllä kärsi seuraavien parin vuoden ajan, mutta palautui sitten ainakin osittain. Kukaan ei koskaan tiedä miten paljon palautui, mutta uskoisin että tarpeeksi. Pystyin tekemään töitä ohjelmistosuunnittelijana parisen kymmentä vuotta ennen viimeistä loppuunpalamistani.

    Tykkää

    • Aivovamman jälkitila alentaa usein työkykyä, vaikka työhönpaluu onnistuisikin. Tällöin riskinä on loppuunpalaminen eli se, että aivovamman jälkeiset voimavarat eivät enää riitä työelämän vaatimuksiin. Nämä vaikutukset voivat johtaa työkyvyttömyyteen vielä vuosikymmenienkin jälkeen, sillä ikääntyessä ihmisen kyky kompensoida aivovamman rajoitteita heikkenee.

      Tykkää

      • Joku Toinen

        Minun tapauksessani se onnistui, luultavasti nuoren ikäni takia.

        Tykkää

Jätä kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s