comment 0

Tuomo Antila aloittaa KKO:ssa 1. syyskuuta

Huomasin, että minulta meni kesälomien aikana ohi merkittävä oikeusuutinen. Hovioikeudenneuvos Tuomo Antila oli nimitetty korkeimman oikeuden jäseneksi 1.9.2015 lukien. Tehtävään oli luonnollisesti useita päteviä hakijoita, mutta Antila oli mielestäni nappivalinta.

En tunne Antilaa henkilökohtaisesti, vaikka olen hänet muutamissa eri yhteyksissä tavannutkin. Antila on kuitenkin ollut mukana valmistelemassa vahingonkorvauslain ns. henkilövahinko-uudistusta muun muassa henkilövahinkotoimikunnan sihteerinä.

Henkilövahinkotoimikunnan työn tulokset ovat koskettaneet minua varsin omakohtaisesti, koska toimikunnan ehdotuksesta perustettiin henkilövahinkoasioiden neuvottelukunta, jonka pääsihteerinä työskentelin vuosina 2006–2011.

Tuossa tehtävässä toimiessani olen lukenut vahingonkorvauslakia ja sen esitöitä lukemattomia kertoja. Kyseessä on erittäin hyvin valmisteltu laki – ei si tietenkään yksin Antilan kynästä ole, mutta vähintäänkin hän on ollut hyvässä seuraussa.

Kriittisenä kommentaattorina tunnettu emeritusprofessori Jyrki Virolainenkin näyttää antaneen Antilasta varsin myönteisen arvion.

Onnea oikeusneuvos Antilalle uuteen tehtävään!

Jätä kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s