comment 0

Zen ja perustelemisen taito, osa II

Kirjoituksen ensimmäisessä osassa esitin ajatuksen, jonka mukaan perustelujen optimaalinen laatutaso riippuu jutun intressistä. Lisäksi käsittelin kysymystä siitä, miten jutun intressin suuruus määräytyy.

Tässä kirjoituksen toisessa osassa—joka on ollut tulollaan jo aivan liian kauan—käsittelen kysymystä intressin ja perustelujen välisen yhteyden tarkemmasta laadusta.

Millainen on jutun intressin ja perustelujen laatutason välinen yhteys?

Ensinnäkin voidaan todeta, ettei jutun intressin ja perustelujen laatutason välisessä yhteydessä ei ole kyse suorasta verrannollisuudesta, sillä ei ole sellaista vakiota (k, kulmakerroin) joka täyttäisi yhtälön k=L/I

Tämä johtuu siitä, että intressi voi saada minkä tahansa ei-negatiivisen arvon I>0, mutta perusteluiden laadulla on periaatteellinen yläraja, täydellisyys, ja alaraja, perustelemattomuus: {1}geq{L}geq{0}

Sen sijaan perusteluiden ja intressin välinen yhteys voidaan mielestäni ilmaista luontevasti ns. sigmoidifunktiona jonka perusmuoto on:L(I)=dfrac{1}{1+e^{-t}}

Sigmoidifunktion kuvaaja tunnetaan nimellä S-käyrä, josta yksi esimerkki on yllä.

Kyseinen käyrä kuvaa mielestäni intressin ja perustelujen välistä “luonnollista” suhdetta. Jokaisen jutun perusteluiden tulee täyttää tietty minimitaso. Intressin kasvaessa perustelujen taso nousee ensin nopeasti sitten hidastuen pysähtyen lopulta kokonaan. Toisin sanoen, perustelujen laatutaso kohoaa aluksi nopeasti, sillä perustelujen parantaminen onnistuu suhteellisen vähällä vaivalla. Mitä paremmat perustelut jo ovat, sitä suuremman työn takana lisäparannuksen aikaansaaminen on. Tämä ilmiö tunnetaan nimellä katoavien rajahyötyjen laki. Täydellisiä perusteluja ei sitten enää pysty parantamaan. Tosin ihan tarkalleen ottaen täydellisyyttä ei koskaan saavuteta, vaikka lähelle päästäisiinkin.

Se, että perustelujen ja intressin välinen yhteys voidaan kuvata S-käyrän avulla, ei kuitenkaan kerro vielä mitään käyrän tarkemmasta muodosta. Kuinka hyvät perustelut tarvitaan intressiltään pienimmässä mahdollisessa jutussa eli mikä on yhtälön arvo kun I=0 ? Entä missä vaiheessa laatutason paraneminen alkaa hidastua pysähtyen lopulta kokonaa?

Eräitä ajatuksia perustelujen laadun optimoinnista

Vaikka täsmällisiä vastauksia ei tässä kirjoituksessa voidakaan esittää perustelujen ja intressin välisestä suhteesta (jo yksistään siitä syystä, että intressien eri osatekijät eivät ole yhteismitallisia), muutama laadullinen havainto on sentään mahdollista esittää.

Kysymys siitä, kuinka hyvät perustelut tarvitaan intressiltään pienimmässä mahdollisessa jutussa eli mikä on yhtälön arvo kun I=0 ei ole luonteeltaan optimointia koskeva vaan oikeudellinen. Oikeudenkäymiskaaren 24 luvun 15 §:n mukaan tuomio on perusteltava. Perusteluissa on ilmoitettava, mihin seikkoihin ja oikeudelliseen päättelyyn ratkaisu perustuu. Ratkaisusta on siis aina käytävä ilmi, miksi tuomioistuin on päätynyt juuri kyseiseen ratkaisuun.

Kun puhutaan perustelujen laatutason paranemisesta, se voi siis ilmetä enää perustelujen ilmaisun selkiintymisenä tai vakuuttavuuden lisääntymisenä. Näistä etenkin jälkimmäisellä on tärkeä merkitys, joskin myös edellisellä on oma merkityksensä, jota ei ole syytä vähätellä.

Se, miten nopeasti laatutason tulisi keskimäärin parantua intressin kasvaessa, on riippuvainen tuomioistuinlaitoksen käytettävissä olevista resursseista, tarkemmin sanoen yksittäisten tuomareiden ratkaisua kohden käytettävissä olevasta työajasta. Mitä enemmän työaikaa, sitä nopeammin laatutason pitäisi parantua. Mitä vähemmän työaikaa, sitä hitaammin laatutaso voi parantua intressin kasvaessa. Konkretisoidaan asiaan kahdella esimerkillä.

(1) Jos tuomareilla on “rajattomasti” aikaa jokaista ratkaisua varten, ei ole mitään syytä perustella intressiltään pientä asiaa yhtään sen kevyemmin kuin intressiltään suurta juttua. Toisin sanoen jo kohdassa I=0 perustelujen tulisi olla lähes täydelliset.

(2) Jos tuomareilla on vain erittäin rajattu aika jokaista ratkaisua varten, ei ole mahdollista perustella intressiltään suurta asiaa yhtään sen paremmin kuin intressiltään pientä asiaa. Kun minimitason alle ei voida mennä ja aika riittää vain minimitason saavuttamiseen perustelujen laatu on sama kaikilla intressin arvoilla. Toisin sanoen perustelujen laatu on sama kohdassa I=0 kuin kohdassa I=infty.

Summa Summarum

Ratkaisu on perusteltava niin hyvin kuin mahdollista. Jos aika ei riitä jokaisessa asiassa “täydellisten” perustelujen kirjoittamiseen, perustelujen tulisi olla sitä paremmat, mitä suurempi intressi on kyseessä. Tämä ei kuitenkaan saa johtaan siihen, että perusteluiden minimitasoa alitettaisiin missään asiassa.

Toisin sanoen, jos aikaa on riittävästi, kaikki ratkaisut tulisi perustella “täydellisesti”. Jos aikaa on riittämättömästi, kaikki ratkaisut tulee silti perustella vähintään minimitasoisesti. Jos aikaa jää minimitason perustelujen kirjoittamisen jälkeen, se tulisi käyttää intressiltään suurimpien ratkaisujen perustelemiseen.

Jätä kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s