comment 0

Oikeusvoimateorioista

Kävin taannoin luennoimassa Turun yliopiston aamukahvikurssilla oikeusvoimasta. Tilaisuus oli oikein antoisa luennoitsijalle. Toivottavasti se oli sitä myös kuulijoille.

Luentojen aikana tuli herkullisella tavalla esiin se, kuinka tärkeitä yleiset opit ovat myös käytännön työn kannalta. Luennon alkupuolella esittelin prosessuaalista oikeusvoimateoriaa. Yritin kovasti perustella tämän teoreettisen lähtökohdan tärkeyttä siinä kuitenkaan onnistumatta. Yleisö kuunteli kyllä kohteliaasti, mutta minulle välittyi silti käsitys siitä, että minun toivottiin siirtyvän jo hieman käytännöllisempiin aiheisiin.Luennon loputtua jäin keskustelemaan muutaman asianajajan kanssa heidän käytännössä kohtaamistaan oikeusvoimaongelmista. Ja kuinka ollakaan, yksi kimurantti tilanne ratkesi juuri tuon luennon alussa käsittelemäni prosessuaalisen oikeusvoimateorian avulla.

Ja mitä tämä prosessuaalinen oikeusvoimateoria sitten on? Lyhyesti sanottuna sen ydin on siinä, että tuomion aineellinen sitovuus perustuu prosessuaaliseen normiin, joka antaa tuomiolle tällaisen ominaisuuden.

Tämän teorian merkitys tulee parhaiten esille, kun sitä verrataan aineelliseen oikeusvoimateoriaan, jonka mukaan tuomion sitovuus perustuu siihen, että tuomio syrjäyttää oikeudenkäynnin taustalla olleen oikeussuhteen.

Näiden kahden teorian ero tulee parhaiten esille tilanteessa, jossa tuomio ei ole oikeudenkäynnin taustalla olleen oikeussuhteen mukainen. Aineellisen oikeusvoimateorian mukaan tuomio on aina oikea, sillä se muuttaa asianosaisten oikeussuhteen sitä vastaavaksi siitä riippumatta, millainen se oli ennen oikeudenkäyntiä. Prosessuaalisen teorian mukaan tuomio jättää asianosaisten oikeussuhteen koskemattomaksi. Tuomiossa on kyse yksinomaan täytäntöönpanoviranomaisia varten annetusta lausumasta.

Konkretisoidaan hieman. Oletetaan, että A on velkaa B:lle 100 euroa, mutta B ei onnistu velkomisoikeudenkäynnissä näyttämään saatavaansa toteen sillä seurauksella, että B:n velkomiskanne hylätään. Aineellisen oikeusvoimateorian mukaan A ei enää ole velkaa B:lle, sillä velkomiskanteen hylkäävä tuomio samalla lakkautti saatavan. Prosessuaalisen oikeusvoimateorian mukaan B:llä on edelleen 100 euron saatava A:lta. Hylkäävä tuomio estää ainoastaan häntä turvautumasta ulosottoviranomaisten apuun.

Ja tämän käytännön merkitys? Oletetaan, että A onkin vaatinut B:tä palauttamaan hallussaan olevan A:lle kuuluvan esineen. Kanne hylätään ja A käy hakemassa esineen B:ltä omatoimisesti. B syyttää A:ta varkaudesta. Onko kysymys esineen omistusoikeudesta sitovasti ratkaisu, vai voiko A rikosprosessissa puolustautua sillä, että esine kuuluu hänelle? Vastaus: voi puolustautua.

Jätä kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s